Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Kalenterista

Naamakirjassa on aina välillä asioita jotka oikeasti ovat hienoja. Tällä kertaa sain kutsun mukaan haasteeseen josta oikeasti innostuin:

Haastan kaikki lähtemään mukaan erilaiseen joulukalenteriin. Näin se toimii:
 Laita jokaisena joulukuun päivänä yksi euro sivuun (jos et omista käteistä, voit miettiä ostoksiasi ja säästää tilille sen yhden euron päivittäin). Jouluna 24 euroa kerättyäsi lahjoita summa valitsemaasi hyväntekeväisyyskohteeseen; sellaisille lapsille, joilla ei ole edes sitä pahvista joulukalenteria, jonka luukuista paljastuu pelkkiä kuvia. Tehdään porukalla hyvää - pieni summa meille, mutta suuri hädässä oleville. Epäitsekästä joulua!


Taidan todellakin perustaa keittiönpöydälle sen purkin minne keräämme sen rahan. Ja mietitään sitten porukalla minne se raha lahjoitetaan. Onhan noita hyviä kohteita vaikka ja kuinka. Ja niitä lapsia joille ei osteta sitä kahden kymmenen euron joulukalenteria. Ei tosin osteta minunkaan lapsille, minusta se on jo liikaa kalenterista. Missä ovat ne oman lapsuuteni kauniit kalenterit joiden luukuista paljastuivat kauniit kuvat?

Olen muutamana vuonna ehdottanut miehelleni että hän tekisi minulle joulukalenterin: tikkaat joita pitkin tonttu voisi kiivetä. 24 puolaa ja joka askelmalla vaikkapa sininen suklaapala odottelemassa. Tai päivän mietelause. Tai molemmat. Mutta eipä tuota ole vielä näkynyt.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Ulla. Osallistun kyllä mutta kohde on Medi-Heli. Lapsiperheet on mun hyväntekeväisyyslistalla aika kaukana. Joten Helikopteri saa mun 24 egee vaikka tuskin se sillä taivaalla pysyy. Onneksi rahoitus järjestyi muuta kautta vuodelle 2012...:)

    VastaaPoista
  2. Hienoa, se on tärkeä kohde <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...