Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kenkäkuumeessa

En ole vuosiin käyttänyt kunnon kenkiä.

Lenkkarit ja muut ilman korkoja olevat kengät ovat hallinneet eteistämme. Tuo polvi kun ei anna armoa ja olen yrittänyt, ihan tosissani, suojata sitä kaikelta mahdolliselta. Joulun alla siivotessani löysin kuitenkin syyskenkäni. Korko ei ole kovin korkea, mutta hei, se on korko. Minun oli ihan pakko kokeilla vieläkö osaan kävellä selliaisilla. Tietysti sattui talven ensimmäinen liukas aamu, mutta selvisin ihan pystyssä töihin saakka. Suurin osa matkasta tietysti ratin takana, mutta silti. Minulla oli kengät jalassa! Ja jopa suojateiden valkoiset, hurjan liukkaat viivat tuli ohitettua kunnialla. 

Taisin hieman innostua tästä ajatuksesta. Polveni tosin huusi armoa ja lauleskeli virsiä, mutta kipulääkkeiden avulla onnistuin jopa illalla nukahtamaan. Siispä julistan itseni korkokenkäkuntoiseksi. Ja sehän avaa ihan uuden maailman minulle! Enhän minä nyt mitään vanhoja kenkiä voi esille kaivaa, pitää saada uudet! Kenkähirviö minussa on herännyt.

Naamkirja on tässäkin asiassa oiva työkalu. Tuskin olin ehtinyt ensimmäisessä kenkäkaupassa käydä kun löysin nämä:


Tosin tunnustan että mieheni jo siellä kenkäkaupassa totesi, kun tepastelin vastaavanlaiseten korkojen varassa: ihan kivat, mutta polvesi tulee tappamaan sinut viiden minutin kuluttua. En sanonut ilonpilaajalle että se jo karjui kuin pentujaan suojeleva naarasleijona. En ole vielä selvittänyt mistä tällaisia saisi, mutta täytyy tunnustaa että olen jo luvannut itselleni palkaksi jos onnistun yhdessä projektissani. Nämä nimittäin tuovat mieleeni yhden lapsuudenajan elokuvan: "Toto, I've a feeling we're not in Kansas anymore.". Ellen sitten keksi kivempaa palkkaa. Vaikka nämä esimerkiksi:

Koiraihmisenä tietysi rakastuin näihin kissakenkiin. Ne puhuttelevat huumorintajuani.Shelttikengät olisivat tietysti oikeasti minun juttuni, mutta ei ehkä ihan kaikkea voi vaatia? Sitä paitsi shelttikengät olisivat varmaan talvisaappaat? Jos teitä vähänkään huvittavat nuo ihanat kissakengät ja tunnette tarvetta tuhlata lottovoiton verran rahaa kenkiin niin näitähän kenkätaiteilijalta löytyy. Toinen toistaan hauskempia!

Ja jos nyt polveni ei kestä kenkiä, niin voinhan ryhtyä hiireksi: 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...