En väitä että pidin niistä silloin, mutta kun ne olivat isoäidin kukkasia niin niille piti löytää koti, ei niitä roskiinkaan voinut pistää. Mahtoi olla kukkasille shokki kun päivittäinen rupattelu ja kuivuneiden lehtien nyppiminen unohtui. Hyvä että vettä saavat silloin tällöin. Mutta paavalinkukat ovat sitkeitä ja kiitollisia kavereita. Kaikesta laiminlyönnistä huolimatta nämä isoäidin ylpeydet päättivät käännyttää minutkin. Ne sopivat keskenään kenen vuoro olisi kukkia ja kuka pitää taukoa. Koko ajan joku niistä ilahduttaa minua kukillaan. Ja kun ympäristö alkaa olla kuivempi kuin Saharan hiekan pintakerros keskipäivällä, mitä tekevät nämä sankarit? Odottavat kiltisti, lehdet pitkin ruukunreunoja, että jospa se monsuunikausi tulisi. Todellakin minun kukkasiani.
Olen nyt innostunut vuosien varrella näistä samettilehdistä sen verran että olen jopa yhden uuden hankkinut. Ja koska ilmassa on selvästikin kevättä huomasin hipelöiväni kaupassa taas uutta yksilöä. Halvallahan noita saisi, mutta kun ei ollut sellaista väriä joka olisi inspiroinut. Etsin ihan tiettyä väriä, jonka kerran näin, mutta eihän sellaista tietenkään ole tullut vastaan uudestaan. Miksi ihmeessä en silloin tarttunut tilaisuuteen? Ihan tyypillistä minua: jäädä ihmettelemään, varsinkin kun kyseessä on joku muutaman euron ostos.
Ajattelinkin kysellä lukijoiltani: onko teidänkin ikkunalaudalla paavalinkukkasia? Ja jos, niin vaihtaisitteko lehden tai kaksi minun "lehtiini"? Saisin ehkä uudenvärisiä paavaleita ja olisi hauska yrittää kasvattaa ihan pistokkaasta kukkanen. Jospa vaikka onnistuisin? Ja jos jollakin sattuu olemaan se irlantilainen unelmani niin...
Jos siis tällaisen löydän kaupasta niin ostan heti. Sitä odotellessa taidan kuitenkin tyytyä perinteisempiin väreihin.
P.S. Jos satutette näkemään tällaisen jossakin, muistattehan kertoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti