Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 5. tammikuuta 2012

Yöperhosista

Taloni on edelleen täynnä kukkasia.

Alennusmyynnistä tarttui matkaan vielä ritarinkukkakin, tällä kertaa miniversiona. Vaikka kukat ovatkin hieman pienempiä niin tämä on paljon järjellisempi versio. Se pysyy pystyssä! Ja upea tuo hieman pienempi kukkanenkin on. 

Perhoskämmekkänikin päätti ryhtyä uudestaan kukkimaan, tämä on jo toinen yksilö, joten olen valmis allekirjoittamaan helppohoitoisuuden! Sopii tällaiselle: kastelen kun muistan. Eihän tuollainen loinen varmaan edes ole tottunut elämään luksusolosuhteissa? Tiesittekö muuten että phalaina tarkoittaa yöperhosta. Opsis taas kaltaista, joten phalenopsis on perhos(koiran) kaltainen. Kuulema kukkaset muistuttavat lennossa olevaa yöperhosta. Ei meillä täällä kyllä ole ensimmäistäkään yöperhosta josta tykkäisin. Päinvastoin, inhoan kun niitä tunkee ovesta sisään kesäiltaisin. Vielä yksi syy tykätä talvesta. 

Kälyni on selvästi muuten ymmärtänyt jonkun asian väärin. Hän tarjosi lapsilleni luksuslomailua ja minä sain kukkasen kun tulin hakemaan. Tai ehkä idea olikin: onneksi pääsin hirviöistä eroon? Niin tai näin, tämä aivan upea asetelma koristaa olohuoneen pöytäämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...