Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 4. lokakuuta 2012

Iltapalaa

Huomaan lisääväni "punaista ruokaa" tänne blogiini.

Kävin ystäväni luona ja hän hemmotteli minua aivan ihanalla tomaati-mozzarella piirakalla. Päätin kokeilla jonkinlaista versiota täällä kotonakin. Luistelija ilmoitti että jatkossa syömme tätä joka ilta!

Tomatti-mozzarella piiras


Pohja

200 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1½ rkl vettä

Nypi jauhot ja voi tasaiseksi taikinaksi ja lisää vesi. Painele pohja piirasvuokaan (n 26 cm) ja esipaista pohjaa n. 10 min 200 asteessa.

Täyte

3 tomaattia
200 g mozzarellaa
1 pieni sipuli
tuoretta basilikaa
valkosipulia
1 dl laktoositonta ruokakermaa
1½ dl Eila maitojuomaa

2 kananmunaa
mustapippuria
suolaa


Viipaloi tomaatit, mozzarella ja sipuli.Jos olet oikein reipas voi tomaatit paloitella ja sipulin kuullottaa. Koska tämä tehtiin lapsityövoimalla päätin pitää työvaiheet aika yksinkertaisina. Levitä viipaleet esikypsennetyn pohjan päälle. Murskaa valkosipuli ja silppua basilika viipaleiden päälle. Sekoita kerma, maito, muna ja mausteet keskenään ja kaada muna-kermamaito täytteen päälle. Ripottele pinnalle halutessasi vielä hieman juustoa, esim. parmesaani voisi olla aika kivaa. Meidän versiossa ei ollut lisäjuustoa. Paista 200 asteessa n. 40 min kunnes muna-kermamaito on kunnolla hyytynyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...