Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Vuosipäivä!

Siitä on tasan vuosi aikaa!

Ensimmäisestä julkaisustani siis. Tai hieman reilu vuosi, koska ensimmäinen julkaisu tapahtui aamulla, ½ 11 maissa. Silloinkin vietimme "Svenska Dagen"ia. Helppo muistaa siis, ainakin minulle. Joten se että tänään liputettiin ei siis johdu blogini synttäreistä, vaikka se olisi melkein yhtä hyvä syy!

Vieraita on käynyt yli 8200 tässä vaiheessa, jostakin kumman syystä kartan tummin väri löytyy täältä. Johtunee siitä että tämä on Joulupukin kotimaa!


Eksoottisin maa josta on käynyt vieras on Kreikka, taidan arvata "syyllisen". 

Kuukauden suosituin teksti on ollut leipäpäivityksemme, tosin tässä kuussa ei nyt montaa päivitystä vielä ole ollutkaan.

Viime kuussa päivitin blogia 50 kertaa, ei ihan kahta päivitystä vuorokaudessa. Lokakuu on myöskin kaikkien aikojen aktiivisin kuukauteni, viime joulukuussa päivityksiä vaatimattomat 46. "Hiljaisimmat kuukaudet" ovat olleet kesällä, taitaa elämäni siirtyä tuonne Arielin blogiin? 242 päivitystä olen ehtinyt tekemään vuoden aikana tänne, täytyy sanoa että yllättävän monta!

Tästä on hyvä jatkaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...