Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Haisee

Kerta se ensimmäinen...ja viimeinen?

Tein sitten koirille jouluksi keksejä. Uhkailin tällä jo viime vuonna, mutta nyt toteutin. Tosin en pysynyt alkuperäisessä suunnitelmassani käyttää piparkakkumuottia, tuo taikina oli niin ällöttävää etten todellakaan pistä muottejani sellaiseen.

Toimin kuitenkin muuten kuten kunnon kokin kuuluukin: "lapset" saivat nuolla taikinakulhon. Neljä nokkaa työntyi tehosekottimen kulhoon ja taikina sai erittäin hyvän arvosanan tiukalta shelttituomaristolta. Kolme neljästä oli ihan otettuja, se neljäs keskittyi pussailemaan kokkia, eli minua. Hyvä arvosana sekin kai sitten?

Googlasin noita reseptejä koko eilisen päivän, jotenkin banaanikeksit eivät kuulostaneet koiran hekulta. Jossakin vaiheessa huomasin aina vaan palaavani suhteellisen tuttuun reseptiin...arvatkaa mistä se myös löytyy!

Pahanhajuiset koirankeksit

n. 250 g naudanmaksaa
5 dl monivilja sämpyläjauhoja
½ dl (oliivi)öljyä
1½ dl vettä

Tehosekottimella tasaiseksi massaksi. Leivinpaperille sopivan kokoisia "keksejä". Paista 175 asteisessa uunissa n 40 min ja anna kuivua jälkilämmössä. Älä maista, haju on jo järkyttävä. Jätä koirille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...