Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Iltapalalla

Minä ihan muistin että täma resepti olisi täällä.

En kuitenkaan löytänyt sitä, mutta jos on, niin kertaus on oppimisen äiti. Lapsiani aina välillä kutsutaan kummallisiksi kun kertovat että heidän lempiruokiinsa kuuluvat etanat. En nyt tiedä onko tuo niin kummallista, pienestä pitäen lapset ovat joutuneet maistamaan kaikenlaista, ellei tykkää ei tarvitse syödä.

Etanat eivät kumminkaan kuuluneet "pakko maistaa" listalle, vaan molemmat ovat pyytäneet että saisivat maistaa. Ja ihastuneet. Joten kustannussyistä aloimme valmistaa etanoita myös kotona. Ravintoloissa kehtaavat pyytää aikamoisia hintoja. Nämä ovat helppoja ja nopeita myös kotikokille, itse asiassa lapset kokkaavat etanoita, me vanhemmat sitten osallistumme syömistalkoisiin.

Tänään siis iltapalana 

Etanoita lasten tapaan

2 purkillista etanoita
1 valkosipuli
1 keskikokoinen sipuli
n. 1 rkl sitruunamehua
hieman valkopippuria jauhettuna
n. 250 g laktoositonta voita
runsaasti persiljaa

Lisää tehosekottimeen kuoritut valkosipulinkynnet, kuorittu ja lohkottu sipuli, voi, mausteet ja mehu. Anna tehosekottimen hakata kaikki tasaiseksi maustevoimassaksi.

Huuhtele etanat.

Lisää etanapannun koloihin voita, päälle etana ja pinnalle vielä voiseosta. 

Paista 200 asteisessa uunissa n 15 min, eli kunnes pinta hieman ruskistuu. Nauti vastapaistetun patongin kanssa. Kuvassa patongit ovat tuolla ritilän alla...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...