Joulupukki tietää että istun autossa suhteellisen paljon, joten äänikirjojen kuuntelulle on reippaasti aikaa. Toinen joulupukin antamista levyistä on Jonas Jonassonin Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann). Tosin kuuntelen sen alkuperäisellä kielellä, joten en nyt uskalla sanoa onko käännös onnistunut.
Se on muuten uskomatonta miten paljon käännös voi vaikuttaa kirjaan! Yritin aikoinaan lukea Potterit ruotsiksi. Voi järkytys. En todellakaan pitänyt ja Potterit olisivat varmaan jääneet lukeamtta ellei ystäväni olisi vakuuttanut että ne ovat ihania. Samalla hän lainasi minulle Potterin suomeksi. Uusi maailma aukesi, Jaana Kaparin käännökset ovat loistavia! Seitsemännen kirjan sarjassa luin sitten englanniksi, kun en jaksanut odottaa käännöstä ja väittäisin ettei teksti kärsi yhtään Kaparin käsissä.
Mutta satavuotiaasta piti siis puhua. Tiedättehän minkälaisia odotuksia kirjaan kohdistuu kun joka paikasta kerrotaan miten mahdottoman hauska kirja on? Vaikka en ennen aattoa ollut ikinä kuullutkaan Jonassonista, mikä ei sinäänsä ole ihme, satavuotias on hänen ensimmäinen romaaninsa, niin välipäivinä kirjasta tulvi kommentteja joka paikasta. Esimerkiksi uimarimme osasi kertoa että kirja on kuulema ihan hulvaton. Aika korkein odotuksin siis pistin kirjan cd soittimeeni.
Arvatkaa olinko pettynyt kun soitin ilmoitti: levyä ei voi lukea. Siinä samalla kun ohittelin itärekkoja moottoritiellä, yritin varovasti pyyhkiä mahdollista huurretta levyni pinnalta. Ei se auttanut. Soitin oli mykkä. Otin kasasta seuraavan levyn ja tungin sen manaten huonoa tuuriani alimpaan helvettiin ja katselin kun soitin pamautti tekstin ruutuun: raita 1. Poistin levyn kertoen samalla soittimelle mitä mieltä olen nipottelusta. Jatkoin matkaani kuunnellen Kuukkaa kavereineen ja soitin sitten Korvatunturin aputontulle ja kysyin varovasti onko levyt hankittu mahdollisesti naapurista. Tietysti oli. Voi harmistus.
Ostin aikoinaan miehelleni joululahjaksi cd:n jonka sisältö ei vastannut etikettiä. Myyjä nauroi ettei hän ole koskaan kuullut niin hyvää Queenin levyä, minä satuin olemaan silloin eri mieltä. Näin jo edessäni miten taas vääntäisin jonkun myyjän kanssa mykästä levystäni!
Iltapäivällä päätin sitten katsoa onko levy tyhjän näköinen, onko siinä mahdollisesti naarmu vai mikä ihme levyssä mahdollisesti olisi vikana, tahdoin todellakin kuunnella satavuotiasta. Otin levyn käteeni ja tuijotin sitä hetken. Puolustaudun nyt sillä että aamulla jo ajoin kun pistin levyn soittimeen. Ja kuten siskoni totesi kun soitin hänelle ilmoittaakseni että kuuntelen nyt satavuotiasta: Et ole koskaan ollut teknisesti kovin lahjakas...Levyssä luki mp3. Ei ehkä ihan ihme että soittimeni nikotteli. Olin väärällä autolla liikenteessä!
Monien vaiheiden jälkeen pääsin siis kunntelemaan kirjaani. Kuten totesin, odotukset olivat taivaissa ja meni hetki kunnes pystyin rentoutumaan ja kuunnella tekstiä. Pääsääntöisesti en pidä ihan sairaasta huumorista, esim Mr Bean on minusta pelkkää ajan hukkaa. Satavuotias nyt ei missään tapauksessa ole yhtä sairasta huumoria, mutta miten todennäköistä oikeasti on että satavuotias pakenee ikkunasta? Tai että satavuotias edes jaksaa kiivetä ulos ikkunasta? Kuunneltuani hetken kirjaa, tulin kuitenkin siihen tulokseen ettei tässä kannata yrittää miettiä onko tämä mahdollista millään tasolla, vaan keskittyä tarinaan tarinana.
Olen tosin pienestä pitäen pitänyt enemmän "loogisista" tarinoista, tunnustan pitäneeni enemmän Eemilistä kuin Peppi Pitkätossusta, Eemelin tekemiset kun olivat mahdollisia, joskin epätodennäköisiä. Eemeli on tainut ehtiä satavuotiaaksi ja vaihtanut nimeään Allaniksi. Sen verran vauhdikasta elämää tuo satavuotias nimittäin elää.
Mutta kun lopetin ajattelemisen ja keskityin tähän tarinaan kuten Potteriin, satuna, niin johan alkoi hymy irrota. Jonasson on onnistunut toisessakin asiassa jota inhoan: kahden rinnakkaisen tarinan kertomisessa. Välillä eletään vuotta 2005 ja yhtäkkiä pompataankin 1900-luvun puoliväliin. Allan inhoaa politiikkaa, varsinkin kommunismia ja uskontokaan ei herätä lämpimämpiä tunteita antisankarissa. Silti herra sekaantuu politiikkaan vähän väliä ja kommunismiin varsinkin. Ei ole helppoa olla Allan.
En nyt aio paljastaa mitä kaikkea Allan saa aikaiseksi, se oikeasti hieman pilaisi hauskuuden, mutta yhden asian aion paljastaa (käännös omani ja sitaatti ulkomuistista, joten antakaa anteeksi jos menee hieman pieleen): Älä yritä juoda ruotsalaista pöydän alle, ellet satu olemaan suomalainen tai ainakin venäläinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti