Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Lautasia

Minulle selitetään että joulu on ohi.

Voihan tietysti olla että joillekin se on, minä tässä pikkuhiljaa suunnittelen joulua. Huomasin eksyväni taas Apilanlehden sivuille ihailemaan Tonttumetsä astiastoa. Ellen minulla olisi jo kasa noita Disney lautasia, sortuisin tähän välittömästi! Mutta kaksi jouluastiastoa taitaa olla liikaa miehelleni. Yritin selittää siskolleni että nämä ovat ihan hänen näköisensä lautaset. Hän tunnusti että näin on, mutta hänelläkään ei kuulema ole käyttöä kahdelle jouluastiastolle, saatika tilaa. Kai minun on uskottava että pystyn elämään ilman näitä? Voisihan niistä tietysti tehdä arkilautaset. Ja kesällä väittää että noissa puissa on voikukan siemeniä.


Kun nyt seikkailin tuolla Apilanlehdessä satuin törmäämään toiseenkin astiastoon. Tai oikeastaan aika moneenkin muuhun, mutta toiseen josta innostuin. Mummini oli Carl Larsson fani, ja tunnustan käyneeni itsekin viime vuonna Ateneumissa ihailemassa herran taideteoksia. Joten ei kumaa että Kelkkaretki osui silmääni. Tämähän ei olisi ollenkaan jouluinen astiasto, tätä voisi käyttää lähes ympäri vuoden, eikö niin?

Ainut hieman ikävä puoli on että minusta nuo Apilanlehden lautaset ovat hieman isoja arkikäyttöön. 27 cm on järkyttävän iso lautanen!




2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...