Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 1. elokuuta 2013

Kuppi teetä

Ystäväni kävi teekupposella ja toi samalla tuliaisia!

Aivan ihanan chutneyn lisäksi pussillisen teepusseja. Tai kääreitä vai mitä nuo virallisesti ovatkaan. Askarteluvälineitä!

Nyt voimme sitten tehdä joulukortteja, joskin epäilen että tuskinpa tuollaisia kortteja teemme tänä vuonna. Tai mistä sitä ikinä tietää.

Tämän joulun lahjaprojektiin tarvitsen Jacky makupalapurkkeja tai muita sen tyyppisiä purnukoita. Ainakin luulen että olen päättänyt mikä on tämän vuoden joululahja jonka lapset saavat toteuttaa. Nähtäväksi jää toteuttavatko. Ja taisin päättää myös mitä itse teen joululahjaksi. Koesatsi pitää varmaan lähiakoina tehdä, että voi sitten jouluksi tehdä enemmän.

Huomaa että olen lomaillut yksin tämän viikon, olen viettänyt joulua täällä kotona. Löysin mm. pari uutta joululaulua netissä seikkaillessani. Ja joululevyn jonka varmaan tilaan jouluksi. Joululauluja siis kuunneltu samalla kun olen puuhastellut kaikenlaista jouluista. Julistan joulukauden virallisesti avatuksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...