Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 31. elokuuta 2013

Punaista

Kolmaskin Fazerin pitaleipäpussi on avattu.

Tämä siis on kolmas ja viimeinen maku joka tuli Hopottajien kautta arvioitavaksi. Pussi oli ehdottomasti kaunein näistä, olihan se joulun punainen. Lastut olivat ulkonäöltään hyvin samanlaisia kuin ruohosipulilastut ja pippuri & suolalastut

Maultaan nämä olivat ehdottomasti kaikkein parhaimmat, chili antoi hieman potkua lastuille jolloin ne maistuivatkin jollekin. Suosikkini näistä kolmesta maistiaispussista.

Mitä näistä sitten jäi mieleen. Koska ovat vähärasvaisempia niin voisin harkita näitä "leffaherkuiksi". Pieni pussikokokin on näppärä. Mahtuu käsilaukkuun ja riittävän suuri annos naposteltavaksi elokuvissa. Vihreän pussin voi unohtaa, mauttomia, kuivia lastuja, mutta nämä kaksi muuta voivat vaikka tarttua mukaan kaupasta. Tänään olivat isossa plussakaupassa alle euron pussi. Ainoa isohko miinus on tuo valmistusmaa. Kovinkaan ekologista ei minusta ole pussukoiden kuljettaminen ympäri Eurooppaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...