Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

10 kuvaa kesään

Tämä on kesäystävilleni!

Minähän en odota joulua sen enmpää, joulu kun on vuoden ympäri. Mutta tiedän että on niitä jotka todellakin odottavat kesää. Ja kun jostakin blogista bongasin 10 kuvaa kesään haasteen niin ajattelin että miksi en toteuttaisi sitä täälläkin.

Idea oli että yhdestä ikkunasta piti kuvata maisemaa aina tiettynä päivänä ja kas kummaa, kun 10 kuvaa on otettu on taas kesä. Päivä on kuukauden viimeinen, sen päätin kun syyskuun 30:nä kuvasin puutarhaa. Mutta ikkunan läpi en kuvaa. Avaan tuon pihan puoleisen oven ja kuvaan siitä. Ja kymmentä kuvaa ei kyllä tarvita kesään, mutta pikkujouluihin (eli kavereiden kesken juhannus) on vajaa 10 kuvaa, joten menkööt.

Kun syyskuun viimeisenä kuvasin, huomasin pienen kukkasenkin pihalla, joten pieni yksityiskohtakuvakin tulee satten kaupan päälle. Ihan siksi että tahdoin todistaa että vielä on kesä, kunhan katsoo tarkemmin kuin kuukausi sitten


Ja tästä tämä siis lähtee. 9 kuvaa vielä ja taas on kuuma



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...