Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 16. marraskuuta 2013

N niin kuin När ljusen skall tändas

När ljusen skall tändas därhemma

Tiedän että laulun nimi on Hemmets ljus, mutta kun tahdoin tämän kohtaan N, niin silloin pitää hieman muuttaa sääntöjä. Sopivat oikaisut mutkissa ovat sallittuja, ainakin blogissani. 
Tämä on äitini lempijoululaulu, joten olihan se pakko tänne laittaa. Isoäitini taas kuulema ei pysty tätä kuuntelemaan, en ole koskaan uskaltanut kysyä pitääkö paikkaansa. Kuulema Kodin kynttilät soi radiossa kun tieto isoisäni kaatumisesta tuotiin hänelle. Tämä countrykappale ei alunperin ollut joululaulu, naapurimaassa siitä kuitenkin tehtiin sellainen. 

Nu tändas tusen juleljus

Naapurimaan lahja joululauluille. Emmy Köhler kirjoitti tämän 1898 ja edelleen tämä on joulun hittilauluja. Virsikirjasta löytyy myös virsi (13) jonka sävel on sama kuin Nyt syttyy valot tuhannet laulussa. 

Nisse-polkka

Taitaa olla niitä harvoja joululauluja jonka sanoja en vaan opi. Liian nopeasti tulee liikaa tekstiä.

Nu är det jul igen...

Tanskalais-ruotsalainen rallatus, heillä on näköjään enemmänkin yhteistyötä kuin pihakoirat. Joulu jatkuu pääsiäiseen saakka kertoo laulu, se nyt on tietysti ihan väärin, joulu asuu sydämessä joka päivä.

Nu har vi ljus

Viralliselta nimeltään Julpolska. Taas näitä koulussa rikkijauhettuja lauluja. 

När juldagsmorgon glimmar


No onkos tullut kesä

Ei, ei ja ei. Tämä on varmaan pahin painajainen mikä voisi olla. Melontasäät keskellä talvea. Ei!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...