Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kymmenen kuvaa kesään

Vihdoinkin!

Muistatte ehkä että kerroin istuttaneeni hyasinttejä. Nämä ovat olleet keskimääräistä hitaampia tai sitten muuten vaan itsepäisiä, mutta vihdoinkin kaksi niistä kukkivat.



Joten keittiössä tuoksuu hyasintti, mikä saa ihmisen hyvälle tuulelle heti aamusta. Varsinkin kun se aamu tänään tuli hieman myöhemmin, isäntä kun ystävällisesti heräsi kukonlauluun aamulla, naapurihuoneen hysteerikko-kukko nimittäin kiekui jo seitsemältä. Tallipäivä. Kouluaamuna huoneen omistaja luotaa siihen että kyllä vanhemmat herättävät tai vaihtoehtoisesti kuittaavat myöhästymisen. Mikä sinäänsä on siunaus, tuo kukko joutaisi olemaan ilman pattereita!

Jonkun kellotehtaan edustaja saisi kyllä tehdä tutustumiskäynnin Piippolan vaarin luokse, tuo kukko ei nimittäin voi olla terve. Se kiekuu palovaroittimen äänenvoimakkuudella, satun tietämään mikä se on koska olohuoneen varoitin sai eilen kukkokohtauksen, mainasi kuulo mennä. Mikä senkin koneen sai sekoamaan on mysteeri. Minulla ei edes kynttilät palaneet. Siinä meni hetki kun hain tuolin keittiöstä että sain masiinan alas katosta ja patterin irti siitä. Toivottavasti naapurit pystyivät keskittymään televisio-ohjelmaansa, tai mihin nyt yrittävät keksittyä sillä hetkellä.

Kello-kukon toinen ongelma on kiekumisripuli. Normaali kukko kiekuu, vetää sitä loppu-u:tansa pitkään ja pitä pikkuisen, muutaman sekunnin tauon. Kukkokiekuuuuuu... Tämä huutaa kukkokiekukukkokiekukukkokieku samaa tahtia kuin ihmemaan myöhässä ollut valkoinen kani pyöri ympyrää, sumuvaroittimen voimakkuudella. Epäilen vahvasti että jos tuon laitteen veisi kirkon läheisyyteen voisi ihmeitä tapahtua!

Joka tapauksessa vietimme eilen tammikuun viimeistä päivää. Kuva tosin on tältä aamulta, valoa kun ei eilen ollut riittävästi. Ja nyt saan vihdoinkin esitellä sitä kaipaamani lunta! Aamulla heräsin muuten uudestaan siihen että ulkona kolattiin pihaa. Ensimmäistä kertaa tänä talvena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...