Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Palaselle käyttöä

Olen jo saanut siman pullotettua.

Isoäidin simaresepti vaatii tuoretta hiivaa, puolikkaan pikkurillin kynnen verran. Siitä jää aika paljon hiivaa yli, kaupasta kun ei saa sellaista pikkupalaa. Kuivahiivan käyttämistä siman tekoon ei näköjään oikein suositella. Joten oli sitten pakko leipoa leipää pääsiäiseksi. Tuonne etelään mentiin hakemaan makumaailmaa, oliiveja kun sattui olemaan kotona. Kunnes muistin ettei rakas siskoni oikein pidä oliiveista ja jatkoin teeman mukaisesti aurinkokuivatuilla tomaateilla.

Siihen nähden että ei ollut inspiraatiota ollenkaan leipomiseen, tästä tuli ihan hyvää.

Pääsiäisleipä

8 dl vettä
1 pala hiivaa (- se simapalanen)
1 tl suolaa
2 tl hunajaa
1 dl oliiviöljyä
1½ dl vihreitä oliiveja
1½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja
15 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva veteen ja lisää suola ja hunaja. Silppua oliivit ja tomaatit pieneksi, minä käytän konetta tähänkin. Lisää n. puolet jauhoista, silputut oliivit ja tomaatit ja puolet öljystä sekoittaen. Lisää vielä loput jauhoista ja öljystä..

Anna nousta noin 20 min ja kaada sitten taikina leivinpaperin päälle levittäen uunipellille. Anna nousta vielä toiset 20 min. 

Paista 225 asteessa noin 25 min. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...