Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Yrttien lumoissa

Sima on valmista!

Tänä vuonna tein juoma ajoissa ja tuo on ollut pullotettuna jääkaapissa, odottamassa vappua, jo muutaman päivän.

Vielä pitäisi ehtiä siivoamaan ja kaivamaan lakit esille, kerran vuodessa niitä tuuletetaan. Kovasti muuten näyttää siltä että muutaman vuoden kuluttua perheessä on taas valkoista valkoisempi lakki. Omani on sen verran kärsinyt Havis Amandaa ympäröivästä tungoksesta ettei se ihan valkoinen ole.

Hauskaa Vappua kaikille, meillä juodaan tänään

Rosmariinisimaa

4 l vettä
500 g fariinisokeria
2 sitruunan mehu
4 oksaa tuoretta rosmaarinia
muutama tl sokeria

Kiehauta vesi, sekoita joukkoon fariinisokeri, rosmaariinin oksat ja sitruunamehu. Jäähdytä n. 37 asteiseksi ja lisää joukkoon hiiva. Anna käydä kannen alla. 24 h myöhemmin neste siivilöidään talteen ja pullotetaan. Pulloon lisäksi teelusikallinen sokeria ja olisihan sinne ollut kiva laittaa rusinoita jos niitä olisi ollut.
Saa seistä lämpimässä kunnes rusinat nousevat pintaan (muutama päivä). 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...