Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Smoothie

On taas aika hopotella.

Hopottajien kautta saan mahdollisuuden testailla erilaisia tuotteita, tuotteet saan ilmaiseksi ja sitoudun sitten kertomaan niistä mielipiteeni.

Tällä kertaa sain hakea lempikaupastani Del Monten Smoothie "mehujäitä". Kyseessä siis on jäätelön muodossa oleva smoothie. Makuja on tällä hetkellä markkinoilla kaksi: mango ja vadelma. 


Nämä ovat lähes sallittuja herkkuja, myös tällaiselle ikuisesti jojottavalle laihduttajalle. Vadelmassa 81 kcal puikossa, mangossa hieman enemmän, 100 kcal/puikko. Ja koska tuote on maidoton, ei minunkaan tarvitse pelätä vastakipua. Aivan loistavaa!

Valitettavasti näitä ei saa pakastealtaasta yksittäin, vaan näitä myydän kolmen kappaleen paketeissa. Pitää siis muistaa ottaa kylmälaukku mukaan kun käy kaupassa. Suosittuja nämä kuitenkin tuntuvat olevan. Kun hain omani löysin pakastealtaasta muutaman pakkauksen, mangon makuisia otin viimeisen laatikon mukaani. Sama tilanne on jatkunut kun olen kaupassa käynyt: vain muutama laatikko pakastealtaan pohjalla ja ympärillä tyhjää tilaa. Oletan siis että nämä menevät kaupaksi, tuskinpa kauppias viitsii tyhjää pakasteallasta kaupassaan jäähdyttää? 

Ja sitten siihen makuun: Perheemme ylivoimainen suosikki oli vadelma, se maistui meille kaikille neljälle. Maku oli raikas ja vadelmainen, mutta nämähän tehdäänkin marjoista, ei esanssista. Neljännes raaka-aineista on vadelmaa.  

Ainesosat: vesi, vadelmasose (25 %), sokeri, glukoosisiirappi, mustaherukkasose (3,7 %), värit (antosyaanit, punajuuriväri, kurkumiini), sitruunatäysmehutiiviste), stabilointiaineet (metyyliselluloosa, guarkumi, johanneksenleipäpuujauhe, karboksimetyyliselluloosa, pektiini, natriumalginaatti), happo (sitruunahappo), limetäysmehutiiviste, aromi. Eivät sisällä keinotekoisia värejä, aromeja eikä lisäaineita. Laktoositon.

Hopealle sijoittui sitten makea mango. Nimestään huolimatta mango ei ollut mitenkään äklömakeaa vaan todella raikas tämäkin. Kolmannes tuotteesta mangoa. Arvasin kyllä jo näitä ostaessani että vadelma voittaa, meillä ei kukaan ole kovin innokas mangon syöjä, joskin partiolaisemme ihastui mango smoothiehin Thaimaassa. Siellä tosin mango maistuu hieman erilaiselta kun tänne raakana kuljetetut. Parempaa arvosanaa ei kai tämä tuote voinut saada kuin partiolaisen antama " tämä maistuu ihan samalta kuin uima-altaalla juotu, paitsi että tämä on jäässä"? Kolme meistä neljästä tykkäsi tästä, itse asiassa mieheni äänesti tästä voittajan. 

Ainesosat: vesi, mangosose (30 %), sokeri, glukoosisiirappi, stabilointiaineet (metyyliselluloosa, guarkumi, johanneksenleipäpuujauhe, karboksimetyyliselluloosa, pektiini, natriumalginaatti), happo (sitruunahappo), värit (annattouute, kurkumiini), dekstroosi, aromi. Eivät sisällä keinotekoisia värejä, aromeja eikä lisäaineita. Laktoositon.

Vadelma siis voitti äänin 3-1 suosikin aseman ja kaikki neljä meistä tykkäsi ja voisi syödä näitä uudestaan. Mango oli siis vaan yhden suosikki ja yksi ilmoitti ettei halua syödä toista kertaa mangoa. 

Hinnaltaan nämä ovat enemmän kuin kilpailukykyisiä. Isossa kaupassa hinta oli juuri alle neljä euroa, pienemmässä kaupassa sai paketista sai maksaa vajaa 5 euroa. 

Oikein miellyttävä tuote siis kokonaisuutena. Laktoosittomuudesta iso plussa, maku oli positiivinen yllätys eikä hintakaan ole mielestäni paha. Ainut miinus nyt sitten siitä etten hetken mielijohteesta voi ostaa, ellei ole apuvoimia mukana kauassa että saadaan syötyäkin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...