Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Tieto tuli

"Puhalla pyry, vihellä viima! Kotipolku lumisena loistaa, kutsuu sisään kaikki rakkaat."


Loimu 2014 maistuu karhunvatukalle! Pohjana on Chileläinen cabernet sauvignon ja mausteina kaneli ja neilikka. Tämä ei voi olla muuta kuin hyvää!

Jos Loimun mustikka on ollut toistaiseksi suosikkini, uskoisin että tämä pääsee, jos ei voittajaksi, niin ainakin hyvin lähelle sitä. Jo oli aikakin, mustikkaglögistä on ihan liikaa aikaa. Joskin se kuningatar muutama vuosi sitten oli ihan hyvää sekin. Onhan tässä tietysti olemassa pieni riski että aika kultaa muistot, mutta odotan kuitenkin innolla tätä. Ihan vielä en kuitenkaan taida saada miestäni juomaan glögiä? Tosin, onhan ulkona kylmä ja iltalenkin jälkeen voisi höyryävä juoma maistua?

Hinta Alkossa hieman vajaa 15 e, minkä kyllä alkaa tuntua siltä että maksan pullosta, mutta pakko tätä on maistaa, siitä huolimatta.

Kuva: L&P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...