Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kinkkua

Kinkkupiirakka on hyvää.

Joulun jälkeen resepti on varsinkin tervetullut, sillä ainakin meillä ne viimeiset kinkkusiivut yrittävät löytää jatkojalostuspaikkaa. Hernekeiton lisäksi.

Quiche Lorraine

Pohja:
100 g laktoositonta voita
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
½ dl vettä

Täyte:
300 g kinkkusuikaleita
½ purjo
5 dl laktoositonta ruokakermaa
3 kananmunaa
150 g raastettua grana padanoa
mustapippuria
timjamia

Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi, lisää suola ja vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Painele pohja vuokaan ja anna levätä jääkaapissa sillä aikaa kun lämmität uunin 200 asteeseen.
Esipaista pohjaa n 10 min.

Hienonna purjo. Vatkaa kerma, munat ja mausteet keskenään, lisää juustoraaste. Ripottele purjo ja kinkku taikinan päälle ja lisää kermaseos.
Paista uunissa noin 30 min



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...