Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Ruoka-aakkoset: J

Joulutorttu oli ehdottomasti suosituin J:llä alkava. Itse en ole torttujen ystävä, voin yhden syödä ja sekin saisi mieluiten olla täytetty vaniljajuustolla ja luumuhillolla. Ja olla vielä haalea. Mutta leivon niitä mielelläni. Hauskaa näpertelyä ja niitä harvoja leivonnaisia joita en oppinut inhoamaan leipomoharjoitteluni aikana. Senkin opin, että hillo kannattaa pistää "siivekkeiden" päälle, näin ne eivät nouse pystyyn uunissa kun hillo painaa ne alas.

Jäädykettäkin ehdoteltiin. Hyvää, mutta en ole itse koskaan tehnyt.

Juustot ovat aika usein jouluiltaamme, isäni varsinkin tykkää maistella mitä kummallisimpia juustoja. Homejuustot kelpaavat minullekin, muuten olen suhteellisen nirso.

Oma ehdotukseni on Julmust, sillä nimellä kyseistä juomaa myydään myös tässä maassa. Ruotsin lahja meidän joulupöytään sillä lapset tykkäävät kovasti. Miten tuota nyt kuvailisi? Kotikaljan ja omenalimun välimuoto. Ainakin lempikaupassani tuota myydään...ja tietysti siinä suuressa ruotsalaisessa huonekalujätissä. Eikä se edes ole litteässä paketissa siellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...