Christie kuulema inhosi Poirot'a ja tappoi herran, ettei Poirolle kävisi kuten Sherlock'ille, joku toinen jatkiaisi hänen etsivänsä tarinoiden kertomista.
En tiedä kääntyileekö Christie haudassaan, vai onko tämä hänelle ihan yhdentekevää, mutta tekijänoikeudet omistava on antanut Sophie Hannahille oikeuden herättää belgialainen yksityisetsivät henkiin.
Olen Christieni lukenut, ja vaikka pidin neiti Marplesta hieman enemmän kuin tuosta viiksiään vahaavasta pienestä miehestä, tartuin kuitenkin Nimikirjainmurhiin kun äänikirja käteeni osui kirjastossa. Onpahan sitten taas seuraa työmatkoilla.
Ja sitten itse kirjaan. Hannah on minulle täysin tuntematon kirjailija. Wikipedian kautta löysin useitakin kirjoja, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen käännetty kirja. Epäilen että olisi jäänyt kääntämättä, ellei Poirot'n ja Christien nimet komeilisi kannessa.
Ei kirja huono ole, mutta ei se kyllä lapsuuteni Christieille vedä vertoja. Poirot toki tuulettaa harmaita aivosolujaan ja puhuu ranskaa ja saa vielä ratkaistua murhamysteerinkin, mutta minulla on ikävä Hastingsiä ja Christien kirjoja. Paikoitellen Hannah toki onnistuu herättämään Poirot'n henkiin, mutta sitten hän taas yrittää liikaa ja tarina kuolee omaan mahdottomuuteensa. Hannah ei ole Christie ja ellei hän yrittäisi niin kovin koko ajan viitata Christien kirjoihin voisi tarinam kertominen ehkä onnistuakin. Nyt se jää vaan latteaksi yritykseksi ja pitkävetiseksi jaaritteluksi.
Agathan kävelykengät taitavat olla isot kenelle tahansa täytettäväksi, Hannahille ne eivät ainakaan sopineet. Mutta etsihän prinssikin Tuhkimoaan kauan, ehkäpä Christien perikunnankin tulee jatkaa etsimistä, mikäli uusia Christie on pakko saada aikaiseksi. Minä ehdotan että annetaan Poirot'n levätä rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti