Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Lisää kirjoja

Hyvää Uutta Vuotta! / Gott Nytt År!

Viime vuosi oli Kirjan Vuosi ja tartuin iloisesti HelMet-haasteeseen. 50 erilaista kohtaa jotka tuli täyttää. Haasteen sääntöjen mukaan yhdellä kirjalla sai kuitata useammankin kohdan, mutta olin päättänyt että 50. eri kirjalla saisin haasteen täytettyä. En suoraan sanottuna tiedä onnistuinko, menin sekaisin jossakin vaiheessa kirjanpidossani.

Kohdat tulivat kuitenkin kuitattua, paitsi se koulussa lukematta jäänyt kirja, sellaista kun ei ole.
Kirjoja luin 54, tosin tunnustan etten ihan kaikkia lukenut perinteiseen tapaan, osa noista on kuunneltu äänikirjoina työmatkalla.Mutta kaipa sekin on "lukemista"?

Tämä haasteeseen tarttuminen oli oikeasti hauskaa. Puolet kohdista täyttyivät ihan itsekseen, ilman sen enempää suunnittelua ja loput vaativat sitten hieman pohtimista kirjastossa, kirjat kun olivat sellaisia joita en koskaan olisi muuten lukenut. Muutama niistä oikein mukavia tuttavuuksia!

Joten kun Facebookista, kaverin sivulta, löysin uuden Helmet-haasteen niin pakkohan siihenkin on tarttua!

Hyvä kirjavuosi siis tulossa taas. Lähdetkö sinäkin mukaan kirjojen ihmeelliseen maailmaan?

Kirjahylly tuoksuvan kuusen takana piilossa
I fjol deltog jag i HelMets läsutmaning och läste böker som uppfyllde 50 olika kriterier. En bok som jag skulle läsa i skolan, men aldrig läste blev oläst, helt enkelt på grund av att det inte finns en sådan bok. Jag var en särdeles pedantisk elev.

54 böcker läste jag, eller lyssnade på, under året. 

I början var det ju lätt att få något av kravena uppfyllt med vilken bok som helst, men mot slutet blev jag tvungen att lite fundera vad jag skulle välja ur bibliotekets bottenlösa urval. Måste medge att jag läste en del böcker som jag aldrig annars skulle ha "rört", en del av dem var faktiskt riktigt trevliga bekantskaper, andra...nåja. De blev lästa.

När nu HelMet utmanar oss igen så tar jag genast emot utmaningen. 50 nya kriterier. Och kanske några nya bekantskaper? 

Ett härligt bokår att se framemot. Hänger du med? 



1 kommentti:

  1. Vau! Minulta puuttuu omasta haasteestani, jossa on vähän eri kirjoja vielä muutama. Aloitin 6.1. joten aikaa on vielä - tai tulkitsen asian näin :). Otan uuden haasteen vastaan :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...