Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Chiliä metsästämässä

Facebookissa pyörii Rajamäen mainossa jossa ehdotetaan pähkinäherkun  tekemistä.

Pääraaka-aineena on Rajamäen chili-punaviinietikka. Kun olin riittävän monta kertaa kyseistä mainosta katsellut, päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Menin siis Salossa kauppaan: ei kyseistä viinietikkaa hyllyssä. No, ei hätää, olinhan ajamassa kotiin, joten poikkesin sitten isoon kauppakeskukseen ja lempikauppaani. Tämäkin Cittari petti! Vaikka ja mitä Rajamäen tuotteita, muttei chilistä versiota. Ei edes paikkaa sille hyllyssä. Päätin antaa periksi ja suuntasin askeleeni vastapäiseen Prismaan. Etikkahylly löytyi, se oli kaaoksen vallassa, äskeisten pedanttisten hyllyjen jälkeen olin järkyttynyt. Hetken mulkoilin sekamelskaa, ei havaintoa chilipullosta ja päätin lukea hintalappuja koska en oikein varmuudella tiennyt minkälaista pulloa etsin. Oli punaista, valkoista, omenaa, hunaja-omenaa, vadelma-persikkaa, sitruunaa, inkivääriä, yrttiä...mutta ei chiliä. Valikoima siis samanlainen kun K-kaupassakin. 

Kotimatkalla poikkesin vielä molempien kirjainten pienempiin versioihin: ei chiliä. Ei myöskään Lidlissä, mikä nyt ei sinäänsä yllättänyt, sieltä sain tosin hankittua pähkinöitä ja karpaloita. Valitettavasti pähkinäsekoituksen pähkinät olivat osittain kuorittuja, mutta saavat kelvata. 

Päädyin sitten tekemään oman viinietikkani, punaviinietikkaa ja sekaan chiliä. Tosin minulla ei ole harmainta hajua paljonko chiliä tuossa Rajamäen versiossa on, minä tein oman ratkaisuni.

Pistin muuten kyselyn Rajamäelle että mikä on homman nimi. Sain vastaukseksi tänään että kyllä sitä kaupoissa pitäisi olla ja pitää kysellä kauppiaalta. Ellei löydy voin sekoittaa itse chiliä punaviinietikkaan. Tosin eivät kyllä maininneet paljonko. Eikä sillä nyt enää väliä, olin jo tehnyt oman sekoitukseni.

Kirpsakoita pähkinöitä

1½ dl punaviinietikkaa
½ tl chilijauhetta
1½ dl vaaleaa siirappia
kuivatuja karpaloita
pähkinäsekoitusta
tuoretta rosmariinia

Sekoita viinietikka ja siirappi kattilassa ja lisää chilijauhe. Keitä noin 10 min hiljakseltaan, niin että seos paksuuntuu. Seos paksuuntuu entisestään kun jäähtyy. Aseta pähkinät, karpalot ja rosmariini kerroksittain puhtaisiin purkkeihin ja kaada etikkaseos päälle. Anna maustua jääkaapissa vähintään 24 h. Nautitaan huoneenlämpöisenä. 


Nötter med sting

1½ dl rödvinsvinäger
½ tskchilipulver
1½ dl ljus sirap
torkade tranbär
blandade nötter
färsk rosmarin

Blanda vinäger och sirap i en kastrull och tillsätt chilipulvret. Låt koka på svag värme i ca 10 minuter. Lägg nötterna, bären och rosmarinen i en burk och häll vinägerblandningen över nötterna. Låt stå svalt i minst ett dygn. Serveras rumsvarma. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...