Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Leivoksia

Syntymäpäiväjuhliin päätin tehdä Kinuskikissan ohjeen mukaan mokkaleivoksia. 

Täytetyt mokkapalat

200 g laktoositonta voita
1½ dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1½ dl laktoositonta maitojuomaa

Kuorrute:
100 g laktoositonta voita
6 dl tomusokeria
4 rkl kahvia
½ dl kaakaojauhetta

Mokkavaahto:
3 dl laktoositonta kuohukermaa
½ kuorrutteesta

Pehmitä voi ja vaahdota sokerin kanssa. Sekoita munat joukkoon yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaseokseen vuorotellen maitojuoman kanssa. Levitä leivinpaperin pälle, pellille, noin 1 cm paksuiseksi levyksi. Paista 200 asteessa noin 12 min. Jäähdytä.
Leikkaa pohjalevy kahteen yhtä suureeen osaan. Leikkaa toinen puolikas paloiksi (pohjat).

Mittaa kuorrutteen aineet kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Älä anna kiehua. Erottele noin puolet kuorrutteesta toiseen astiaan. Jäähdytä toista osaa vesihauteessa, koko ajan sekoittaen, kunnes kuorrute paksuuntuu mutta on valuvaa. Kaada kansilevyn päälle ja levittele lastalla. Ripottele päälle koristeet. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.

Jäähdytä loput kuorruteesta huoneenlämpöiseksi. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon kuorrute. Pursota pohjapalojen päälle 2 kerrosta täytettä. Nosta kansipalat päälle.

Meidän täyte jäi hieman turhan löysäksi, mutta kyllä nämä katosivat parempiin suihin, siitä huolimatta.


Fyllda mockabitar

200 g laktosfritt smör
1½ dl socker
3 ägg
4 dl vetemjöl
4 msk kakaopulver
2 tsk bakpulver
1½ dl laktosfri mjölkdricka

Glasyr:
100 g laktosfritt smör
6 dl florsocker
4 msk kaffe
½ dl kakaopulver

Mockagrådde:
3 dl laktosfri vispgrädde
½ av glasyren

Vispa smöret och sockret pösigt. Blanda i äggen ett i taget. Blanda de torra ingredienserna och blanda in i degen turvis med mjölken. Bred ut degen på bakplåtspapprad plåt till en ca 1 cm tjock skiva. Baka i 200 grader i ca 12 min. Låt svalna.
Dela bottnen i två lika stora delar och dela den andra delen i bitar (botten bitarna)

Måt upp ingredienserna till glasyren i en kastrull och värm upp under omrörning. Låt inte koka! Dela glasyren i två delar och svalka av ena halvan i vattenbad, fortsättningsvis under omröröning. Glasyren skall bli tjockare, men fortsättningsvis gå att sprida ut. Häll glasyren på bottenskivan (den hela delen) och dekorera. Låt svalna och skär sedan upp i bitar.

Låt resten av glasyren bli rumstempererad. Vispa grädden och blanda i glasyren. Spritsa 2 lager på bottenbitarna och lyft sedan "lockena" på.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...