Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Mielensäpahoittaja

Olen lukenut ensimmäisen Mielensäpahoittajan!

En ole aiemmin kokenut mitään suurempaa tarvetta tarttua Tuomas Kyrön kirjoihin, mutta kun kiraston Bestseller-hyllystä löytyi tämä Mielensäpahoittajan Hiihtokirja, päätin että se menee tänä vuonna ilmestyneet kirjat-kohtaan. 
Kyllä minäkin niin mieleni pahoitin, kun huomasin ettei kirjasta löydy ilmestymisvuotta!

Kyrön kirja oli oikeasti hauska. Vaikka en edes erityisemmin ole hiihdosta innostunut, innostuin kirjasta ja luin sen eilen illalla ennen nukkumaanmenoa. Katsoin jmyös kuvat läpi ja luin jopa epävirallisen Lahti 2017-kisaoppaan. Jopa tällainen "ei-hiihtäjä" onneksi tunnisti kirjan hiihtäjät. Kuten Mietaan. Ja Äiteen. 

Semmoisia äitejä jos olisi maailmassa tänä päivänä,
niin kyllä menisi lasten päähän matematiikka, käytöstavat ja vuorotahtinen hiihto.
Ei pidettäisi liian pieniä vaatteita ja maalattaisi naamaa keskenkasvuisena. 



Sen lisäksi että opin yhtä sun toista hiihtosankareistamme, hymyilin myös Mielensäpahoittajan nykymaailmaa kuvaaville lausahduksille. Eihän tästä Mielensäpahoittajasta voi olla pitämättä!

Mies ei voi olla kahta asiaa samaan aikaan, vaikka nainen voikin, kiukkuinen ja kulta. 



4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
Hiihdetään metsässä, se saa luvan kelvata

8. Suomen historiasta kertova kirja
Talviurheiluhistoriasta. Ainakin hieman

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
Onko hiihtäminen harrastamista? Vaiko työtä?

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista


21. Sankaritarina
Hiihtosankareita, monta. Saa kelvata

22. Kuvitettu kirja
Kaksiosainen kirja. Ensin luetaan, sitten siirrytään kuvakirjakonseptiin

49. Vuoden 2017 uutuuskirja
Koska kirjassa ei ole ilmestymisvuotta painettuna, se oli bestseller-hyllyssä ja etukannessa oli vuosi 2017, päädyin siihen että näin olisi. Äänikirja on ilmestynyt tänä vuonna, goolasin. Saa kelvata.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...