Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 5. tammikuuta 2018

Turhakkeita

Vuoden turhake valittiin viime vuonna.

Suomen Luonnon antaman kyseenalaisen kunnian sai tällä kertaa fleecekangas. Syynä fleecestä pesussa irtoava mikromuovi joka päätyy osittain vesistöön, noin prosentti, mikä meillä takoittaa noin biljoonaa mikrohiukkasta, ja osittain maastoon.

”Vielä enemmän hiukkasia irtoaa softshell-kankaasta ja teknisistä urheiluasuista, joten fleece ei edes ole pahin polyesterikangas mikromuoveista puhuttaessa”
Sitaatti Suomen luonto sivulta.

Tekstiilit eivät missään tapauksessa ole ainoita mikromuovin lähteitä. Oman lisänsä tuovat teollisuus, kosmetiikka, liikenne ja yllätys-yllätys, ne luontoon päätyneet muoviroskat jotka pikkuhiljaa pilkkoutuvat pieniksi osiksi. 

Muoviroskat nyt on helppo siirtää roskikseen ja kaikkein mieluiten kierrättäen muovijätteisiin. Kaupoissa on selvästi vähennetty muovipussien ilmaisjakelua, monissa vaatekaupoissakin pussit maksavat. Irlannissa emme saaneet ensimmäistäkään muovipussia mistään vaan ostokset pakattiin paperikasseihin. Tosin jatkuvassa kaatosateessa pussien raahaaminen oli haastellista, pohjat tai kantokahvat tuppasivat irtoamaan.

Kosmetiikassa mikromuovin välttäminen vaatii jo hieman viitseliäisyyttä. Mikromuovia löytyy mm. hammastahnoista, kuorintavoiteista. aurinkorasvoista, hiusgeeleistä, huulipunasta tai jopa seerumeista. Halpaa raaka-ainetta kannattaa käyttää, ainakin jos tahtoo myydä suuria määriä tuotteita. Tuoteselosteesta noita muoveja voi löytää ainakin polyethylene ja polypropylene nimillä. Tai sitten ne on piilotettu jollakin toisella nimellä tuotteeseen. Googlauksen tuloksena löysin ilmaisen appin jonka avulla voi välttää mikromuoveja kosmetiikkaostoksissaan: CosmEthics. En ole kyseiseen appiin vielä tutustunut, mutta ymmärtääkseni voi pistää ohjelman varoittamaan raaka-aineista joita ei tuotteeseensa halua. Vaikka sitten muovista. Pitääkin ottaa käyttön. 


Mutta sitten nämä fleecet. Ostovalinnoissani ole jo jonkin aikaa välttänyt fleeceä, mutta silti noita peittoja, vaatteita ym on siunaantunut meille. Fleecen puolustukseksi sanon, että vanhin (ja ensimmäinen) fleecepaitani on edelleen käytössä, sain sen kun olin lukiossa joten se on hyvin, hyvin vanha. Vietämme tänä vuonna valkolakkiemme 30 v-juhlia. Facebook ystäviltäni sain vinkin Guppyfriend pesupusseista, jotka kuulema poimivat talteen 99% mikromuovista. Kunhan sitten muistan tyhjentää pussin esim roskikseen, enkä huuhdella sitä puhtaaksi. Tosin sekä Partioaitta että Scndinaivian Outdoor tarjoavat ei-oota. Nettikaupoissa näyttää kuitenkin olevan saatavilla (google auttaa: guppy friend washing bag)

Fleece ei muuten ollut ainut ehdokas.

"Turhakeraatimme haluaakin antaa sinkkumunalle kunniamaininnan." Sitaatti Suomen luonto sivulta.

Sinkkumuna? Mitä ihmettä? Valmiiksi kuorittu, keitetty kananmuna joka on pakattu muoviin. Ihan näin uusavuton ei nyt vaan voi olla? Jos osaa avata muovipakkauksen luulisi että kananmunan keittäminen ja kuoriminenkin onnistuu. Jo ihan maunkin vuoksi. Tosin en ole sinukkumnaa maistanut, pelkkä ajatuskin kuitenkin puistattaa.  

Muita turhakevalinnassa loppusuoralle selvinneitä ehdokkaita olivat muun muassa lyhyet lentomatkat, glyfosaatti sekä pyykinhuuhteluaine. Pullotettu ilma, imetyskoru..."
Sitaatti Suomen luonto sivulta.

Matkustusvalinnoissa voi toki valita lentämistä huomattavan ekologisemman vaihtoehdon, itse kun en istahda koneeseen ellei ole pakko, niin olen ehkä väärä ihminen paasaamaan tästä?
RoundUp pitäisi minusta kieltää kokonaan. Siitä olenkin jo aiemmin marmattanut. 

Pyykinhuuhteluaineena käytetään täällä, jos koen tarpeelliseksi moisen aineen käyttämisen, yleensä en, etikkaa. Ja ei, pyykki ei haise etikalta kuivuttuaan. 

Pullotetusta ilmasta en ollut koskaan kuulutkaan, googlattuani opin että kyseessä on jonkinlainen matkamuisto tms. Kaikkea sitä ihmiset ostavatkin!

Imetyskoru on myös ihan uusia asia, näköjään jonkinlainen kaulaan ripustettava vauvan aktivointikoru. Tosin ruokapöydässä ei saa leikkiä, sanoi isäni, joten turhake siinä mielessä. Koska korut nyt kuitenkaan hyödyllisiä ovat olleet?

Jos vielä jaksatte perehtyä mikromuoveihin, lisää ajateltavaa esim Maaseudun tulevaisuudessa

Ja mikä sai minut naputtamaan aiheesta vuoden turhake? Ystäväni lähettämä ihana joulukortti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...