Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 8. maaliskuuta 2018

Helmet lukuhaaste 2018: Vinterstaden

Sain uuden maan "Maahaasteeseen".

Kirjastosta tarttui mukaan Arnaldur Indriðason'in dekkareita, en ole muistaakseni koskaan lukenut islantilaisen kirjailijan tekelettä, tosin voin kyllä olla väärssä, lukiossa kun oli pakko lukea mitä kummallisimpia tarinoita. Aloitin vanhimmasta, niistä kolmesta jotka löysin kirjastosta: Vinterstaden (suom. Talvikaupunki)

Nyt kuitenkin voin hyvällä omallatunnolla lisätä tämän listaan, sekä tapahtumat, että kirjailijan kotimaa on Islanti. Sinne pitää kyllä vielä joskus yrittää ehtiä.

Pidin kirjasta, lähinnä varmaan sen takia että jo päähenkilöiden nimet olivat eksoottisia, Islanti maana myyttinen satumaa, dekkari nyt sinäänsä aika peruskamaa. Mutta ihan hyvää autoviihdetä.

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
Taitaa olla ennemminkin sääntö kuin poikkeus nykyään?

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
Ylva Hellerud on saanut  Stiftelsen Natur & Kulturs översättarpris vuonna 2011

16. Kirjassa luetaan kirjaa
Päähenkilömme Erlendur lukee tarinaa veljensä kohtalosta

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
Murhan uhri on kahdeksanvuotias maahanmuuttajaäidin islantilaispoika. Siispä pääsemme miettimään miten sopeutuminen uuteen kotimaahan onnistuu ja mitä ennakkoluuloja maahanmuuttaja joutuu kohtaamaan.

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
Koska uhri on lapsi, ovat lapsen kaveritkin tekemisessä poliisin kanssa. Ja heidän vanhempansa. Reaktioineen. 

23. Kirjassa on mukana meri
Yksi kuollut on ollut meressäkin hetken. 

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
Mutta tahtoisin lähteä vielä joskus Islantiin

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
No, uhrimme oli matkalla kotiin koulusta. Joten on siellä oltu. Murha-asekin on ollut koulussa. 

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti 
Lähes aina

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
Vinterstaden

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...